JoneLehtonen

Tasa-arvo on jännä!

Tasa-arvo on kertakaikkiaan jännä juttu. Hyvin jännä!

Oikein kävin miettimään, että eikös tasa-arvoa olisi sellainen, että lain silmissä jokainen ihminen olisi tasavertainen sukupuoleen, uskontoon, poliittisiin näkemyksiin saati sitten etniseen taustaan katsomatta? Tulin siihen tulokseen pienessä mielessäni, että kuulostaisi melkoisen hyvältä. Jossain laissakin sun muissa julistuksissa taitaa jotain tämän tyyppistä lukea.

Sitten mietin, Pasilan Pekka Routalempi -tyylisesti, miten mahdotttoman jännä juttu on tätä edellisen kappaleen ajatusta vasten peilattuna tuo "yleinen" asevelvollisuus. Sehän siis, jossei kukaan tiennyt, koskee vain miespuolisia Suomen kansalaisia. Toki jokainen on velvollinen maanpuolustukseen, mutta vain miehiä valtio kaipailee leipiinsä viettämään puolesta vuodesta vuoteen sitä kultaista nuoruuttaan. 

Eva Biaudetin mukaan asiassa ei ole tasa-arvo-ongelmaa, mutta itseäni väkisinkin mietityttää. Lienen hieman yksinkertaisempi kuin Eva. Joku toinen taas saattaisi todeta, että "no eipä joudu miehet synnyttämään, että ihan oikein, että jotain joutuvat edes tekemään." Kuvittelin, ettei laissa ketään pakoteta lapsia hankkimaan, mutta toisaalta, en kyseistä kirjasarjaa olekaan jaksanut kannesta kanteen lukea. 

Ja jottei pelkäksi satunnaisessa järjestyksessä tulevaksi höpinäksi menisi, niin olisi melkoisen hieno kehitysehdotuskin tarjolla:

Asevelvollisuus säädetään laissa koskemaan sukupuoleen katsomatta kaikkia samalla tavalla. Vaihtoehtoina on nykyiseen malliin asepalvelus sekä siviilipalvelus (ja kolmantena vaihtoehtona vankila, kuten nykyisinkin). Sukupuoleen katsomatta ne, joita ei aseiden kanssa pelaaminen kiinnosta, voivat suorittaa tämän kansalaisvelvollisuutensa esimerkiksi työskentelemällä vanhainkodeissa tai sairaaloissa, joissa varmasti olisi avulle tarvetta. Vaihtavat sitten vaikka kärjistetysti sanoen niitä vanhusten vaippoja. Olisi meinaan yhteiskunnalle melkoinen voimavara ja lain edessä sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuisi ainakin tältä osin. Eikö olisikin tosi jees?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän VilleKarppinen kuva

Haluatko todella lisätä lähes ilmaista työvoimaa? Tämä tarkoittaa sitä, että matalapalkkaisilta aloilta saisi entistäkin huonompaa palkkaa.

Suomen armeija ei myöskään tule säilymään nykymuodossaan kovin pitkään ja erinäisiä ehdotuksia onkin jo heitetty NATO:n, pohjoismaiden, tai EU:n yhteisen puolustuksen puolesta. Tämänkin takia uudelleenjärjestely olisi tässä vaiheessa varsin hyödytöntä.

Tasa-arvo ei tietenkään toteudu tässä aiheessa, mutta mitä sitten? Ei se aina toteudu muutenkaan ja tarvitseeko kaiken todella olla tasa-arvoista?

Käyttäjän JoneLehtonen kuva

Jostain syystä vaan toisista tehtävistä maksetaan vähemmän palkkaa kuin toisista, mutta edes paskoilla palkoilla ei näytä riittävän resurssia esimerkiksi vanhusten säädylliseen hoitoon. Eivätkä, usein kouluttamattomat, sivarit kilpaile koulutettujen hoitajien kanssa samoista hommista.

Ihan näppituntumalla sanoisin, että vaikka toi blogitekstissä heittämäni ehdotus menisi sukkana läpi, niin silti inttiin menisivät samat jantterit kuin nykyisellä mallilla. Eli sikäli ihana Sa-Int ei juuri mullistuisi. Siitä olen samaa mieltä, että ei tuo pelleily tuollaisenaan kovin kauaa jatku.

Eikä se tasa-arvo ole sitä, että kaikki tulee samaan aikaan maaliin, vaan sitä, että lähdetään samalta viivalta. Samat lait kaikille jne. Eks jeh?

Jone, varsinkin viimeinen kappale on ihan "jees" ja sitä kehittelemällä on saavutettavissa huikeita etuja maallemme ja yksilöille itselleen.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja